Juudaksen Evankeliumi
Kuten oli odotettavissa – niin on ollut aina – katolinen kirkko on aloittanut kovan hyökkäyksen Juudaksen evankeliumia vastaan, jonka National Geographic Society on hiljattain jakanut ihmiskunnalle. Vatikaani on pitänyt tämän asenteensa Nikean kirkolliskokouksesta 200-luvulta lähtien. Tuosta ajasta eteenpäin kaikkia primitiivisiä kristittyjä yhteisöjä – jotka ovat itse asiassa olleet rinnakkaisperustajia kristinuskolle oppina – pidettiin harhaoppisina. Monet noista yhteisöistä olivat epäilemättä tuohon aikaan gnostisia, ja vuoden 180 jKr. tienoilla Irenaeus, Lyonin piispa, siellä mitä silloin kutsuttiin Rooman Galliaksi, ”kirjoitti massiivisen tutkielman nimeltään Harhaoppisuuksia vastaan. Kirja oli raivoisa irtisanoutuminen kaikista niistä Jeesusta ja hänen sanomaansa koskevista näkemyksistä, jotka erosivat valtavirtakirkon näkemyksistä”.
Historia tietää erittäin hyvin, että nuo ryhmät – joita vastaan Lyonin piispa hyökkäsi – olivat todella gnostikkoja, ja he tiesivät erittäin hyvin, että Jeesus ei ollut tullut perustamaan kirkkoa vaan jakamaan oppia, joka voisi selventää välttämättömän tiedon, joka tarvitaan Taivaisten valtakunnan saavuttamiseksi. Andrew Cockburn kirjoittaa seuraavat kappaleet hiljattaisessa artikkelissaan nimeltään ”Juudaksen evankeliumi”, jonka maineikas lehti National Geographic julkaisi numerossaan maaliskuussa 2006:
Irenaeuksella – Lyonin piispalla – oli paljon harhaoppisuuksia, joita vastaan taistella. Kristinuskon varhaisina vuosisatoina se mitä kutsumme kirkoksi, joka toimi ylhäältä alaspäin rakentuvan papeista ja piispoista koostuvan hierarkian kautta, oli vain yksi Jeesuksen innoittamista monista ryhmistä. Raamatullinen oppinut Marvin Meyer of Chapman. joka työskenteli Kasserin kanssa evankeliumin kääntämisessä, tiivistää tilanteen näin: ”kristinusko koettamassa löytää tyyliään”. Monet näistä ryhmistä olivat gnostikkoja, saman varhaisen kristinuskon tyylin seuraajia kuin mitä Juudaksen evankeliumissa kuvataan.
Lukijallemme on mielenkiintoista tietää joitain yksityiskohtia liittyen gnostiseen myötävaikutukseen Jeesuksen ja hänen uskonsa kuvaan:
Nasaretilaiset tunnettiin Pyhän Johanneksen baptisteina, ebiootteina sekä kristittyinä. Heidän uskomuksensa oli, että Messias ei ollut Jumalan Poika, vaan ainoastaan profeetta, joka halusi seurata Johannesta.
Origenes – kirja II, sivu 150 – huomasi, että ”on joitain ihmisiä, jotka sanovat Johanneksen olevan Vihitty – Kristus.”
Kun gnostisten ryhmien – jotka näkivät Jeesuksessa Logoksen sekä Vihityn - metafyysiset käsitykset alkoivat tulla hyväksytyiksi, primitiiviset kristityt erosivat nasaretilaisista, jotka syyttivät Jeesusta Johanneksen opin turmelemisesta sekä Jordanian baptismin muuttamisesta. – Codex Nazaraeus II, sivu 109.
On kiistämätöntä, että keisari Konstantinuksen hallitsemisen aikana katolinen kirkko perustettiin keisarikunnan viralliseksi kirkoksi. Tuohon historian aikaan kirkolla oli selkeästi uskonnollinen ja poliittinen valta.
Siitä lähtien kirkko on väittänyt olevansa välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä siinä määrin, että tiedämme jo sen julistaman dogman: kukaan ei voi päästä Jeesuksen tai Jumalan lähelle, jos hän ei hyväksy emokirkkoa kaikkine byrokratioineen ja lukemattomine virheineen historian saatossa.
On hyvin tunnettu teologinen tosiasia, että ”gnostikot uskoivat äärimmäisen onnellisuuden lähteen olevan olemassa, jota he ajattelivat fyysisen universumin ulkopuolella olevana jumalaisena mielenä. Ihmiset kantavat kipinää tuosta jumalaisesta voimasta, mutta kaikkialla heidän ympärillään oleva materiaalinen maailma on leikannut heidät irti. Kun kristityt kuten Irenaeus painottivat, että ainoastaan Jeesus, Jumalan poika, oli yhtäaikaisesti inhimillinen ja jumalainen, gnostikot esittivät, että tavalliset ihmiset saattoivat olla yhteydessä Jumalaan. Pelastus piilee tuon ihmisen Hengessä olevan jumalaisen kipinän herättämisessä ja yhdistymisessä uudelleen jumalaiseen mieleen. Tämän tekeminen vaati opettajan opastusta, ja se oli gnostikkojen mukaan Kristuksen rooli. Hänen sanomaansa tarttuneet saattoivat tulla yhtä jumalaisiksi kuin Kristus itse.”
Täsmälleen tämä oli ja tulee aina olemaan katolisen kirkon tekemä perusvirhe, eli jättää näyttämättä Jeesuksen oppi sellaisena kuin hän jakoi sen. Tarina olisi ollut erilainen, jos toiset evankeliumit – ne joita nykyään kutsutaan ”apokryfisiksi kirjoiksi” – olisi hyväksytty ensimmäisessä Nikean kirkolliskokouksessa. Tässä tapauksessa olisimme tunteneet kristinuskon opin paljon lähemmin. Olisimme esimerkiksi tietäneet, että Jeesus rakasti Maria Magdalenaa, ja sen vuoksi hän ei ollut koskaan ”kastroidun seksuaalisuuden” mies. Tuomaksen, Philipin, Jamesin, jne., jne. evankeliumeissa on verraton rikkaus teologista tietoa.
Historia antaa meille aina joitain opetuksia, ja tänään Juudaksen hahmo on kaikkien yllätykseksi ilmestynyt uudelleen maailman eteen hänen oman evankeliuminsa kirkastamana. Vaikka vuosisatojen ajan katolinen kirkko myi meille kuvaa Juudaksesta kavaltajana, egoistina, epäsolidaarisena Mestarilleen, jne., jne., totuus on paljastunut, ja kuten suosittu sananlasku sanoo, totuus on kuin myrskyt, se aiheuttaa saapuessaan hävitystä!
Gnosis on vakuuttanut vuosisatojen ajan Juudaksen olleen Jeesuksen korkein opetuslapsi, koska hän hyväksyi – draamassa, jonka Jeesus oli tulossa esittämään – kavaltajan roolin. Sen vuoksi Juudaksen evankeliumi sisältää Juudaksen ja Jeesuksen Kristuksen välisen keskustelun, jossa Jeesus sanoo: ”Tulet olemaan suurempi heitä kaikkia. Sillä sinä tulet uhraamaan miehen, joka verhoaa minut.” Tästä syystä ”Sinä tulet olemaan kirottu!”
Ongelma on ollut ja tulee aina olemaan, että apostolinen Rooman kirkko ei koskaan ymmärtänyt, että Jeesuksen esittämä draama oli Jeesuksen ja hänen kahdentoista apostolinsa huolellisesti suunnittelema, jotta jäisi historiallista konstanssia siitä, mitä jokaisen henkilön täytyy elää sisällään, hänen sisäisessä, erityisessä henkilökohtaisessa elämässään, eli yhdistää uudelleen kaikki hänen oman Olemuksensa osat hänen sisäisen Kristuksensa avulla. Vatikaanin kirkko piti kiinni Jeesuksen historiallisesta hahmosta mutta ei koskaan ymmärtänyt eikä yritä ymmärtää, että tärkeä asia on tuon historiallisen draaman lisääminen jokaisen kristityn sisimpään elämään.
Tästä syystä nykyajan Gnostismin isä, Samael Aun Weor, ilmaisi yhdessä vuonna 1977 pitämistään luennoista seuraavat käsitykset liittyen Juudaksen kokemaan draamaan sekä liittyen tämän draaman henkisiin jälkivaikutuksiin ihmisen sisällä:
Juudas, tuo sisäinen apostoli, on itse asiassa yksi Kahdestatoista Voimasta, joita kannamme sisällämme, yksi Olemuksemme kahdestatoista osasta. Se on osa, joka on elävästi kiinnostunut BUDDHALAISESTA TUHOAMISESTA, ja tämä on merkillistä…
En kiellä tuon sisäistä Juudastamme edustavan apostolin olemassaoloa 1977 vuotta sitten. Hän on todellinen. Hän oli olemassa. Hän on yksi Suurimmista Mestareista, kaikkein erottuvin Mestari, kaikkein korkein Vihitty, joka eli Jeesus Nasaretilaisen kanssa;
Juudas Iskariot opettaa meille hyvin selkeästi OPIN EGON HAJOTTAMISESTA.
JUUDAS ISKARIOT ei ole – kuten monet ihmiset luulevat – mies, joka petti Mestarinsa. Ei, hän vain näytteli roolin, jonka hänen Mestarinsa oli opettanut hänelle, ja siinä kaikki. Itse Jeesus Nasaretilainen valmisteli tuon roolin, ja Juudas opetteli sen ulkoa ja näytteli sen täydellä tietoisuudella, julkisesti.
Juudaksen oppi opettaa meille kuinka saavuttaa kaikkien psyykkisten aggregaattiemme poistaminen, eli EGON KUOLEMA. Tämä on syy, miksi Juudas hirtti itsensä, osoittaakseen että Ego täytyy pelkistää tuhkaksi.
Juudas näytteli roolin, ja siinä kaikki; hän valmistautui siihen huolellisesti. Välttääkseen kaikki ristiriidat Pyhien Kirjoitusten kanssa, hän tutkiskeli rooliaan useita kertoja ennen sen näyttelemistä julkisesti, kuten näyttelijä näyttelee roolinsa eikä mitään muuta.
Juudas oli ja on Jeesuksen Kristuksen kaikkein korkein opetuslapsi. Juudas saavutti Kristifikaation…
On sääli, että hiljattain julkaistua Juudaksen evankeliumia vastaan heitettyjen argumenttien keskuudessa evankeliumi hylätään, koska sillä ei ole arvoa historiallisen Juudaksen ymmärtämiselle, sillä se kirjoitettiin 200–300 jKr. tienoilla, mikä tarkoittaa että evankeliumilla ei ole tarpeeksi historiallista tarkkuutta . Tuo käsitys on kuitenkin yhtä surkea kuin ateistien tai skeptikkojen käyttämä, kun he sanovat ettei Jeesus ollut koskaan olemassa, koska kukaan ei ole löytänyt Jeesuksen kirjoittamaa dokumenttia, joka todistaisi hänen läsnäolonsa historiassa.
Saatamme tämän työn päätökseen kutsumalla ystävällisen lukijamme toteuttamaan perusteellisen tutkimuksen tästä jännittävästä aiheesta täyttääkseen suuren Nasaretilaisen sanat: ”Tiedä totuus, ja totuus vapauttaa sinut!”…