SIELUN PUTOAMINEN JA PELASTUS GNOSIKSEN MUKAAN

Sielumme pelastus on todella transendentaali asia. Jokaisen ajan Gnosis tai erilaiset Gnosiksen vuosituhansien myötä saamat ilmaisut ovat käsitelleet tätä aihetta perinpohjaisesti vuosisatojen varrella. Tri Serge Hutin Sorbonan yliopistosta Pariisista puhuu tästä aiheesta lähemmin työnsä nimeltä ”Les Gnostiques” seuraavissa kappaleissa:

”Gnostikkojen mukaan sielu, ihmisen aineeton osa, on aina kirkas jumalallisuuden vaate, joka on irrotettu ylhäältä ja kahlehdittu Maapallolle: siksi laskeutuminen tai putoaminen Valosta tapahtui ihmiskunnan alussa. Seksuaalista syytä kuvitellaan joskus tämän putoamisen syyksi: Jumalainen siemen tulee kohtuun eli kaaokseen, materiaan. Jälkeenpäin ”Pelastaja” voittaa takaisin jumalaisen siemenen tuomalla valitut sielut Häntä kohti.”

”Toisaalta Manikeismissa on tahtomaton putoaminen: alkukantainen ihminen laskeutui taistellakseen pimeyttä vastaan, mutta pimeys vangitsi hänet ja hän voi päästä vapaaksi ainoastaan hylkäämällä

valon sydämensä. Nämä ovat ne valon sirpaleet jotka sekoittuivat pahaan materiaan ja synnyttivät maailman. Eli, asian ydin on kuinka erottaa loistava aine mudasta -pahasta materiasta-: luomistyössä, korkeammat osat odottavat hetkeä jona heidät vapautetaan. Tässä on taas kaiken gnostisen opetuksen perusajatus: Jumalainen elementti on menetetty alemmille alueille; tämä Jumalallinen elementti joka on vajonnut materiaan, se yritetään pelastaa.”

Gnostiikan ongelma on oppia kuinka sielu, joka on jumalainen kipinä, kykenee palaamaan korkeammille alueille, joista se on pudonnut."

Muinainen gnostinen teksti sanoo:

”Manikealainen psalmi, joka laulaa sielun onnettomuutta, sanoo: 'Olen unohtanut jumallallisuuteni siitä asti, kun yhdyin lihaan.”

”Olen juonut hulluuden maljasta, ja olen käynyt itseäni vastaan” (on Péetrement kirjoittanut teoksessaan ”Le Dualisme chez Platón”).

1/11